maanantai 9. tammikuuta 2017

HUOMENTA PIRIMUNAT!!!

Oikein hyvää maanantai aamua kakille... Jos nyt juuri ei seisokkaan niin oletkin jo varmaan herännyt ja nortti huulessa ja norrit eli noradrenaliini vaikuttanut eli munat kuin viiriäisellä..sitähän se on ei munaa hautomalla töitä tehdä vaikka mikkeli kikkelissä ei töihin mitään asiaa olekkaan ennenkuin ne ovat kunnossa ja jolla todellakin tarkoitetaan siellä päin sitä, että letku pitäisi pysyä koko päivän löysänä.

Tämä mikkeli kikkeliläisten oppi on niitä pedofiilien ensimmäisiä aakkosia eli niiden yli jumala on se hkn sininen taivaassa. Palvonnan kohde miehen löysänä roikkuva lerssi ja se suhteessa naiseen. Seksuaalisesti se tarkoittaa mahdollisimman pientä naista suhteessa penikseen. Kyse on myös vallasta ja näin ollen kaikki infantiili on myös heitä jotenkin kiihottavaa ja älykkäät ja oppineet naiset heitä karkottavia ja jopa 16-17 agressiiviset kiimaiset nuoret naiset.

Niin onko olemasse pedofiilin munaa eli johtuuko pedofiilia miehen varustuksesta? Näin on yleinen uskomus Suomessa. Ne miehet joilla on perinnöllisesti ne närhen munat ovat kuulemma myös pedofiilejä ja näin on kakki suomessa päättänyt ja sillä sipuli ja myös vainoaminen miehiä kohtaan joilla on nämä ns, talvisodan kestävät munat.

Miehet, jotka ovat varustukseltaan perineet nämä talvisodan kestävät munat ovat aivan samanlaisia kuin muutkin, mutta myös heidän joukossa on pedofiilejä ja näin kun yksi joukosta tekee jotain tyhmää niin tyhmillä yhteisöillä kuten suomalaisilla on taipumus leimata sen jälkeen yhden tunnusmerkin mukaan koko porukka.

Jammu Siltavuorta pidettiin killtinä miehenä, míkä taas viittaa heikkoo norriin eli ei ilmeisestikään pirimunaa päinkään. Tämäkin stereotypia pitäisi tappaa suomessa, koska kansainvälisesti kiltteydellä ei ole pedofiilian kanssa mitään tekemistä. Raakalaiset, jotka pitävät valtaa maailmassa eivät kaihda mitään keinoja eikä heidän tarvitse näytellä olevansa kilttejä. HÄVETKÄÄ SAATANAN SUOMALAISET!!!

Niin ja ne pirimunat.. jos on pelkoja et ne surkastuu niin lääkäriin vaan, koska riskirajoillahan siinä mennään eli jos ne ovat liikaa siellä pakkasen puolella alkaa se myös haittaamaan niiden toimintaa ja näin saattaa jopa nuorella miehellä alkaa ns. surkastuminen.

Vai oliko alkoholilla osuutta asiaan. No vaikka olisikin niin siitä huolimatta meidät kasvatetaan juomaan sitä ilman varoitusta siitä, että näin saattaa käydä. Näin ei kuitenkaan pysyvästi helposti tapahdu eli pirimunat ovat siitä hyvä asia, että ne varoittavat kuitenkin yleensä samantien kun taas neekerillä ne voivat lähteä pysyvästi surkastumaan kun on jo myöhäistä.

Niin ja miksi amfetamiini ja alkoholi vaikuttaa niihin näin niin lukekaa näistä alla olevista linkeistä ja päätelkää loput itse. Mutta ihmiset, jotka ovat esim synnynnäisesti erilaisia norrin erityksen suhteen voivat olla täysin puhtaita niin alkoholista kuin huumesta ja siitä huolimatta joutua taistelemaan munien surkastumista vastaan depression ja stressin pitkäaisten haittavaikutusten takia. JA TAAS KERRAN HÄVETKÄÄ saatana tää kansakunta pitäis viedä kaikki saunan taakse..he mitäs me suomalaiset ollaan kuiskittu mitä sille pikku ollille siellä tehtäis..


http://yle.fi/vintti/yle.fi/akuutti/arkisto2008/041108_b.htm

http://adhd-aikuiset.org/portal/index.php?option=com_content&view=article&id=71&Itemid=471

http://laaketiedetta.blogspot.fi/2014/01/mista-johtuu-aamuerektio.html

http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo92530.pdf

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amfetamiini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti